No niin blogin avausteksti on kirjoitettu. Se antaa minusta ehkä hieman perustietoja tai ainakin valoittaa taustoja. Mä haluaisin niin löytää itseni ja tuntea oloni hyväksi tässä ruumiissa. En jaksa tätä ikuista sotimista ja taisteluaja kiloja vastaan. Eihän ne ole kaikki kaikessa, mutta silti... Miksi ne ylimääräisetkilot ovat päässäni kaikki mitä välillä liikkuu? Ja tiedän, että olen jonkun verran ylipainoinen, joten käydään asiaan.

Pituutta minulla on huimat 151 cm ja kiloja oli tiistain kuntotestin punnituksen mukaan 69!!!! Haaveenani on päästä 55 kiloon (tai hieman sen allekin). Siihen on matkaa 14 kiloa. Ensimmäisen juhlan paikka on 60 kilossa. Painoindeksini on Tohtori.fi -palvelun mukaan:

"Painoindeksisi on: 30,3. Se tarkoittaa, että olet merkittävästi lihava. Sinulla on suositukseen nähden liikapainoa 13 kiloa."

Normaalipainoisen painoindeksi on välillä 18,5 - 24,9, eli työtä on tehtävä. Noi numerot nähtyäni mä tunnen valtavaa häpeää ja tuskaa. Juuri nyt häpeän olla minä. Minua on 13 kiloa liikaa suosituksiin nähden :(

Kuntokeskuksessa olen tehnyt kehonkoostumusmittauksen, josta käy ilmi, että rasvamassa (fat mass) on 25,7 kiloa, kun sen minun ikäisellä ja kokoisella naisella pitäisi olla 11,5 - 21,2 kilon välillä. Toisin sanoen 37,3 % kropastani on rasvaa, kun se suosituksen mukaan pitäisi olla 21-33 %.  Tämän mukaan mun pitäisi saada rasva palamaan!

Tänään rasva onkin jo palanut. Kuten jo edellisessä kirjoituksessa sanoin: urheilu on osa elämääni. Tänään olin puolen tunnin Total-tunnilla (siis areobinen treeni) + puolen tunnin Core-tunti (keskivartalotreeni). Sen lisäksi olin vielä 45 minuutin pallojumpassa ja vartin venyttelyssä. Ennen tuntien alkua ja tuntien jälkeen olin treenasin crosstrainerilla noin 10-15 minuuttia. Mä vihaan jumppatuntien jälkeisiä ruuhkia pukuhuoneessa, joten keino välttää nämä on tehdä jotakin salin puolella pieni hetki :)

Ruokapuoli on koostunut tänään seuraavista:
- aamulla klo 8.30 kourallinen Fitness-muroja, ananaspaloja purkillinen ja maustamonta jogurttia.
- lounaaksi klo 12 söin kasvissosekeittoa (rasvaa 4 %) ja Mysli-puikulan kanaleikkeellä, juustosiivulla ja sipaisu kevyt juustoyrttilevitteellä (Viola 13 %)
- iltapäivän mittaan söin pussillisen naposteluporkkanoita
- noin klo 19 söin kana- ja vihannessuikalaita tulisessa kastikkeessa ja perinamuusia + siivu ohraleipää
- iltapalaksi klo 23 maitorahkaa, raejuustoa ja mandariinilohkoja + pieni pala ohraleipää

Päivän aikana meni pari kuppia kahvia mustana. Vesipullo kulkee aina mukana, joten päivän mittaan juon melko runsaasti.

Mielestäni tämä on melko tavallinen ateriarunko päivälleni. Luonas on aika myös salaatti. Kotona tulee syötyä iltaisin meko usein kanaa tai kalaa. Nopea perussetti iltaisin on myös yksinkertaista pastaa, vihanneksia ja tonnikalaa.

Viikonlopput, kuten tämäkin, on tarkoitus viettää urheilun parissa. Kertoilen mitä ajatuksia ja tekoja viikonloppu tuo tullessaan.